Tulethan treeneihin terveenä! Kaupungilta uudet suositukset harrastustoimintaan
16.10.2020
Suositus koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi harrastustoiminnassa
Koronavirustartunnat ovat lisääntyneet nopeasti myös Porvoossa, ja kaupungissa on tapahtunut monta massa-altistumista virukselle viime päivinä.
Kaupungin johtoryhmä kokoontui 15. lokakuuta, ja päätti uusista suosituksista koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Uusi harrastustoiminnan suositus koskee urheiluseuroja, kansalais- ja työväenopistojen kursseja, taideoppilaitoksia (esimerkiksi tanssi-, teatteri-, musiikki- ja kuvataideoppilaitokset) sekä ryhmäharrastuksia (esimerkiksi partio, orkesteri- ja kuorotoiminta).
Kaupunki suosittelee, että 1. kasvomaskeja käytetään jatkossa myös yli 20 hengen yleisötilaisuuksissa sekä sisä- että ulkotiloissa. 2. Harrastustoimintaan osallistuvia kehotetaan käyttämään kasvomaskia yli 15-vuotiaasta alkaen. 3. Harrastusryhmän koon suositellaan olevan alle 20 henkilöä, ja lisäksi ryhmien toiminnalle annetaan myös muita ohjeita. 4. Suuria kulttuuri- ja urheiluharrastetapahtumia, kuten näyttelyt, konsertit, urheiluturnaukset, ei tulisi järjestää. Jos tällainen tapahtuma katsotaan ehdottoman perustelluksi, pitäisi osallistujien kokonaismäärä rajoittaa alle 50 henkilöön ja järjestää tapahtuma ilman yleisöä. Jos yleisöä tulee kuitenkin paikalle, tapahtumajärjestäjän tulisi mahdollisuuksien mukaan edellyttää tapahtumaan osallistuvilta kasvomaskin käyttöä tiedottamalla siitä etukäteen.
HUS:in uutta harrastustoimintaa koskevaa suositusta sovelletaan myös Porvoossa maanantaina 19. lokakuuta alkaen.
– Vetoamme kuitenkin, että suosituksia noudatetaan mahdollisuuksien mukaan jo tulevana viikonloppuna. Erityisesti eri tilaisuuksien järjestäjien tulee harkita yli 50 henkilön kulttuuri- ja urheiluharrastustilaisuuksien välttämättömyyttä ja myös mahdollista perumista, ettei uusia massa-altistumisia pääsisi tapahtumaan, kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula painottaa.
Nämä ohjeistukset ovat voimassa toistaiseksi ja Porvoon kaupunki tulee päivittämään niitä ensi viikon alussa huomioiden valtiovaraministeriön eilen antamat suositukset.
Lisätietoja asiasta antaa liikuntapalveluiden päällikkö Per Högström, puh. 0400 212264 tai per.hogstrom@porvoo.fi.”
Tiedote 15.10.2020 https://www.porvoo.fi/suositus-koronavirustartuntojen-ehkaisemiseksi-harrastustoiminnassa |